index
BIO UUTISET KEIKAT AUDIO & VIDEO GALLERIA MEDIA VIERASKIRJA LINKIT KONTAKTI IN ENGLISH

KUVA: JUHA MOILANEN

TANSSISALI LUTAKKO, JYVÄSKYLÄ 19.2.2005

Koska kaikki oli sujunut suorastaan kummallisen jouhevasti Bon Scottin kuoleman 25-vuotispäivän tiimoilta järjestetyn minirundin kahdella ensimmäisellä keikalla Helsingissä ja Kuopiossa, alkoivat taikauskoisimmat bändin jäsenet jo Kuopiosta lähtiessä manaamaan, että pakkohan tässä on jotakin sattua. Ja niinhän sitä sattui. Lutakon pihassa roudauksen alkaessa havaitaan, että kitaristin reppu, joka sisälsi esiintymisvaatteiden lisäksi myös edellisillan keikkaliksan, oli kateissa. Erittäin korkealla olleet fiilikset tulivat ymmärrettävästi kertarysäyksellä alas.

Soundcheck sujui tapahtuneen luoman varjon takia hieman apeissa tunnelmissa, mutta onneksi Kuopiosta saatiin lopulta toivottuja uutisia. Reppu oli jäänyt Henry's Pubin lastaussillalle, josta keikalle lähdössä ollut Turmion Kätilöt oli ystävällisesti nostanut sen talteen treenikämppäänsä. Repun löytymisen takia sen omistajan harteilta lähti noin rekka-auton kokoinen lasti saman tien.

Takaisin korkeisiin sfääreihin nousseet fiilikset eivät varsinaisesti laskeutuneet keikan lähestyessä, kun havaitaan, että Bon Scottin kuolinpäivän 25-vuotismuistojuhlaan oli saapunut aika perkeleesti yleisöä. Viiden euron lipun hinnasta huolimatta 400 henkeä vetävään Tanssisali Lutakkoon ilmaantui noin 300 diggaria! Se on ainakin tämän bändin mittapuulla jo melkoinen saavutus.

Itse keikka vedettiinkin sitten loistavasti messissä olleen kotiyleisön edessä sellaisella apinanraivolla, että oksat pois. Ja Kuopion tapaan nytkin intouduttiin soittamaan ylimääräinen encore. Kyllä kelpasi! Taisipa olla tämän bändin paras keikka tähän mennessä.

Lämmittelyksi yleisölle tarjoiltiin AC/DC:n 1980-luvun alussa julkaistusta Let There Be Rock -konserttileffasta editoitu lyhyt Bon Scottin haastattelu. Joulu-tammikuussa 1979-1980 kuvatussa materiaalissa Bon sanoo muun muassa kalmaavan osuvasti että "I drink too much".

Bon Scottin muistelemisen lisäksi Dirty Deeds Indeedin 10-vuotissyntymäpäiviä juhlistanut keikka kuvattiin kahdella kameralla, ja tämän työn tuloksia tullaan tarjoilemaan näillä nettisivuilla lähiaikoina.

Setti: 01 LIVE WIRE / 02 HELL AIN'T A BAD PLACE TO BE / 03 DOG EAT DOG / 04 SIN CITY / 05 PROBLEM CHILD / 06 WHAT'S NEXT TO THE MOON / 07 SHOT DOWN IN FLAMES / 08 DOWN PAYMENT BLUES / 09 RIDE ON / 10 BAD BOY BOOGIE / 11 GIRLS GOT RHYTHM / 12 DIRTY DEEDS DONE DIRT CHEAP / 13 HIGH VOLTAGE / 14 LET THERE BE ROCK / 15 HIGHWAY TO HELL / 16 WHOLE LOTTA ROSIE / 17 T.N.T. / 18 IF YOU WANT BLOOD (YOU'VE GOT IT)

 

TAKAISIN KEIKKOIHIN